Maajussille morsian maailmalla –sarja saa kaivattua jatkoa, kun neljä uutta, rohkeaa maajussia eri puolilta Eurooppaa etsii rakkautta Suomesta. Sarjan toisella kaudella tapaamme matkoillaan Suomeen ihastuneen Francescon Italiasta, Suomessa aiemmin asuneen Sinanin Turkista, suomalaisen ex-vaimonsa kautta Suomeen tutustuneen Asgeirin Norjasta sekä suomenruotsalaisen Annin, joka on asunut jo kolme vuosikymmentä Islannissa. Miten onnistuu kumppanin etsintä yli merten ja millaisiin kulttuurieroihin maajussit törmäävät? Entä miten käy suomalaisilta naisilta ja miehiltä sopeutuminen maaseutuelämään toisessa Euroopan maassa?

Maajussit tapaavat heille kirjoittaneita naisia ja miehiä Suomen Lapissa ja pääsevät pikatreffien merkeissä tutustumaan heihin viiden minuutin ajan. Sen jälkeen valitaan ne neljä, joiden kanssa tutustumista jatketaan Lapin kauniissa maisemissa ryhmätreffeillä. Hauskojen aktiviteettien lomassa keskustelut kääntyvät tulevaisuuden haaveisiin – ja suunnitelmiin. Olisiko muutto toiseen maahan – ja maaseudulle mahdollinen? Ryhmätreffien jälkeen on jälleen valinnan aika, kun maajussit esittävät kutsun kolmelle heille kirjoittaneelle tulla tutustumaan omaan elämäänsä.

Maajussille morsian maailmalla –sarjan uusi kausi on täynnä yllätyksiä niin maajusseille, puolisoehdokkaille kuin katsojillekin. Kuinka hyvin Amorin nuoli lentää maailmalle tällä kertaa? Se selviää keväällä 2023!

Ohjelma esitetään MTV3:lla keväällä 2023. Ohjelman juontaa Vappu Pimiä.